Elämänkirot Villit vinkit E. ilontalo  

Voihan huono säkä, hammaslääkäriaika ja kunnan toiminta – katso kallisarvoinen vinkki!

Nyt on pakko hieman avautua (protesti)kirjoituksella Lahden kunnan toiminnasta. Tämä liittyy nyt hammaslääkäriaikaani.

Olen soittanut ko. ajanvaraukseen muistaakseni joskus alkuvuodesta 2020… nyt mennään siis lokakuussa, niin en enää tarkalleen muista milloin yritin aikaa varata. No jäin muiden tavalla hammashoidon jonoon kiltisti odottelemaan vuoroani. Sittenpä iski korona. Tuo kaiken sekaisin paneva voima, jonka takia alettiin keksimään uudestaan pyörää.

Ymmärrän, että tämä viivästytti muutenkin jo pitkäksi venyneitä aikoja ja olen kiltin suomalaisen tapaan kärsivällisesti odottanut parempia aikoja. Onnekseni pystyin välissä kuitenkin käymään silloisen työpaikkaetuni avustamana yksityisellä, sillä muuten remppa olisikin jo taas astetta suurempi (joka luonnollisesti olisi taas kuormittanut kunnallista hoitoa enemmän!).

Jotain sentään yritettiin

Koska en ole syntynyt niiden onnellisimpien tähtien alla, niin syyskuussa minulle tarjotuista kahdesta lauantai-ajasta, yllätys, yllätys, kumpikaan ei käynyt, joten jäin edelleen jonoon. Siis harvoin lauantaisin on mitään kovin isoa menoa ja nyt niinä kahtena lauantaina, kun en ollut Lahdessa, olisi ollut tarjota hammashoitoaika. Aivan niin.

Ihan hiljattain sain lapun kotiin, jossa kerrottiin, että koronan takia hoitoon pääsy on ruuhkautunut, mutta minulle on annettu upea mahdollisuus itse varata aika Orimattilasta tai Asikkalasta, missä aikoja olisi paremmin tarjota. Se tarkottaisi kuitenkin sitä, että aloitettu hoitojakso hoidettaisiin loppuun samassa paikassa. Toisin sanoen ajelisin jatkossa aina n. 30 km hammaslääkäriin.

Ei kuulostanut huippudiililtä, vaikka kiitollinen tarjotusta mahdollisuudesta olinkin. Kerrankin siis jäin miettimään mitä tekisin, enkä syöksynyt varaamaan hoitoa jostain mörrin takapuolesta. Pahoitteluni sanavalinnasta Asikkala ja Orimattila, tarkoitin ainoastaan sitä, että olette turhan kaukana minun hoitopaikoistani. Muuten ihan mahtimestoja molemmat!

Anteeksi mitä!?

Miehelläni, joka on melkoinen Hannu Hanhi, oli myös tarve hammashoitoon ja hänkin päätyi soittamaan kunnalliseen ajanvaraukseen. EILEN. Ja kyllä, ta-daa, hänelle soitetttiin seuraavana päivänä, tänään, takaisin ja aika annettiin samantien n. kuukauden päähän. MITÄ!?

No en ollut iloinen! Siinä se miehen kutale sitten uskaliaasti keuli tuurillaan, että ”miten niin on vaikeaa saada hammashoitolaan aika? Soitin vaan sinne ja sain heti”. AAARGH! Meni tunteisiin, kuten ehkä huomasitte. Vähän nurisin miehellekin, että ei hänelle sitten tullut mieleen kysäistä asiakaspalvelusta, että miten tämä on mahdollista, tietäen minun tilanteeni. Tämä kun on ollut tapetilla ihan viime päivinä.

No, ei kun luuri kauniiseen käteen (<-näitä sanontoja riittää, kiitos äiti) ja soittamaan ajanvaraukseen. Odoteltuani selvitystä mykistetyn linjan päässä jonkin aikaa, ystävällinen asiakaspalvelija palaa linjoille, ja antaa minulle mahdollisuuden saada hammashoitoaika kohtuullisen ajan päähän LAHTEEN! Kiitos, otin vastaan.

Vink, vink Lahtelaiset!

Selitys tähän erikoiseen käytäntöön on ehkä minun lempikohtani; koronan takia hammashoitoaikoja saatiin laittaa perushoidon jonoon (mitä sitten tarkoittaakin) ja nyt sitä ruuhkautunutta jonoa yritetään purkaa. MUTTA, nyt on auennut mahdollisuus kuitenkin antaa uusille asiakkaille aikoja siedettävän odotusajan päähän. Tätä en ymmärrä!?

Hammashoitoaikoja siis on inhimillisen odotusajan sisällä, mutta ne annetaan uusille asiakkaille sen sijaan, että ne säästettäisiin jonossa oleville? Siis tajuan, että jonossa on paljon ihmisiä ja sen purkaminen on hidasta, mutta miksi minä sain lapun mennä huitsin nevadaan hammashoitoon, kun aikoja on antaa myös Lahteen!? Miksi kirjeessäni ei lukenut ”Olet koronan takia jäänyt ruuhkautuneen jonon syövereihin, jonka purkaminen on asiattoman hidasta. Ole ystävällinen soita uudelleen Lahden ajanvaraukseen saadaksesi uusi aika.” Ja miksi niitä henkilöitä, kenen tarve hammashoidolle on alkanut tässä kohtaa, ei laiteta jonoon, vaan ne ohittavat jonossa vähintään puoli vuotta olleet? Ihan oikeasti, en ymmärrä!

VINKKI jonossa kauan olleille! Soita uudestaan ajanvaraukseen ja pyydä saada aika hammashoitoon! Sano, että tiedät niitä olevan jälleen jaossa uusille asiakkaille ja on ainoastaan reilua, että niitä annetaan ensin pitkään jonottaneille.

Leave A Comment